Mari Kärkkäisen ja Nina Brandenburgin luotsaama RE/MAX Commercia Mundi Oy LKV aloitti helmikuussa 2018 toimintansa yksinoikeudella Suomessa RE/MAX Commercial -liiketoimintakauppavälittäjänä. Menestyksekkäästi alkuun lähtenyt toiminta laajenee vauhdikkaasti. Vuoden aikana tiimiin on liittynyt yritysvälityksen konkari Jonne Juusela.
− Välitettäväksemme tulee erityisen paljon matkailuun ja vapaa-aikaan liittyviä yrityksiä. Jatkuvasti kasvava kiinnostus ainutlaatuista saaristoamme ja Lappia kohtaan näkyy myös yrityskaupoissa. Matkailu- ja ravintola-alan yrityksille Suomessa on kysyntää, Mari Kärkkäinen kertoo.
RE/MAX Commercia Mundi Oy LKV vastaa uudiskohteista muun muassa moottoriurheilu- ja koulutuskeskus KymiRingin myynnistä. Ensimmäiset KymiRing-ajot MotoGP:n merkeissä ajetaan vuonna 2020.
Suomalaisten yritysten myynnissä RE/MAX Commercia Mundi Oyn päämääränä on ollut varmistaa asiakkaiden saama kokonaisvaltainen palvelu − liiketoiminnan omistajanvaihdoksesta toimitilojen myyntiin ja vuokraukseen.
− Vaikka yrityksellä on terveellä pohjalla oleva liiketoiminta, vakiintunut asiakaskunta ja hyvin palvelevat toimitilat, seuraajaa ei aina löydy lähipiiristä, kun yrittäjä toivoisi voivansa siirtyä eläkkeelle tai hänen elämäntilanteensa muuttuu. On katastrofi heittää vankaksi rakennettu pohja pois sen sijaan, että uusi toimija voisi hyödyntää sitä, Mari Kärkkäinen toteaa.
− Toimitilojen yhteydessä on yleensä myös liiketoimintaa, joka hinnoitellaan ja myydään erikseen. Omistajanvaihdostilanteessa on lukuisia vaihtoehtoja, miten myydä tai vuokrata toimitilat. Myös toimitilojen etsiminen ja muokkaaminen entistä funktionaalisemmaksi ovat osa palveluamme, Nina Brandenburg lisää.
Välityspalveluiden hinnat määritellään tapauskohtaisesti, riippuen yrityksen koosta ja kaupallisuudesta myyntikohteena. Uusi liiketoiminta täydentää RE/MAX Commercialin palveluvalikoimaa toimitilojen välittäjänä.
RE/MAX Commercial välittää toimitiloja ja pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Päämääränä on ollut myydä kannattavaa liiketoimintaa eteenpäin. Palvelu auttaa myös perikuntia jalostamaan yrityksiä, jotka muuten uhkaisivat jäädä ilman jatkajaa. Tällä hetkellä RE/MAX Commercia Mundilla on välitettävänään liki sata kohdetta.
Kysy lisää liiketoimintojen ja toimitilojen arvonmäärityksestä, hinnoittelusta tai yhteistyömahdollisuuksista:
Mari Kärkkäinen, RE/MAX Commercial, RE/MAX Casa Alto +358 40 596 77 41, mari.karkkainen@remax.fi
Each office independently owned and operated.Erimielisyyksien ratkaiseminen | Rekisteriseloste | Tietosuojaseloste
Copyright © 2017 RE/MAX Finland.